Väkivaltaviihteestä

Ensimmäisen kerran antiikin roomalaiset tekivät väkivallasta viihdettä. Gladiaattoritaistelut kiinnostivat ihmisä, ja olivat lähes koko kansan viihdykettä. Nykypäivänä väkivalta kuuluu valtaosaan elokuvista. Erikseen ovat vielä action, toiminta(=väkivalta)elokuvat. Erityisesti lasten ja nuorten käytöstä löytyy sota-ja muut väkivaltapelit.
                    Nimenomaan peleissä pelaaja pystyy samaistumaan pelihahmoon, ''olemaan'' se ampuva ja tappava hahmo. Tutkimuksissa on todettu että lapsi, joka on nähnyt ihmisen toimivan väkivaltaisesti ja nähnyt hänen saavan siitä palkkion, toimii myös itse väkivaltaisemmin. Psykologian termein, tapahtuu mallioppimista. Mitkä ovat elokuvien ja pelien opettavat palkkiot ja rangaistukset? Hyvät ja huonot kohtalot, yleensä paha saa palkkansa, ja hyvä voittaa. Pelaaja tappaa vastustajat ja on voittaja. Väkivaltaviihteessä kuitenkin molempien puolien, hyvän ja pahan, käyttäytymiseen kuuluu väkivalta. Tämähän opettaa, että väkivalta kuuluu asiaan, olkoon lopputulos voitto vai häviö.
                   Ihmisten taipumusta väkivaltaisuuteen ja väkivaltaviihteestä nauttimista voidaan selittää ihmisen luontaisten, alkukantaisten viettien avulla. Ihminen on aikaisemmin pyrkinyt vain selviytymään, tappamisen vietti on ollut vahva. On näkemys, jonka mukaan väkivaltaviihde voi purkaa ihmisten aggressioita ilman että itse väkivaltaiseen käyttäytymiseen tarvitsee ryhtyä. Ymmärrän pointin, ja väkivaltaviihde voisi olla täysin OK, mutta lapseen tai nuoreen, joka näkee jatkuvasti väkivaltaa elokuvista, peleistä ym. se voi vaikuttaa negatiivisesti. Lapsen mieli on kehittymätön, eikä pysty aina ymmärtämään mikä on oikein ja sallittavaa ja mikä ei.Väkivaltaisuus on ylikorostunutta, ja mielestäni liian hyväksyttävää.
                  Väkivaltainen vietti ei ole kadonnut ihmisestä mihinkään. Ainoastaan yleiset moraalikäsitykset, joista monet ovat yleistetty myös laeiksi, säätelevät ja rajoittavat meidän käyttäytymistä. Psykologiassa ihmisen psyyke on jaettu kolmeen eri osaan: alkukantaiseen, pohjimmaiseen, viettien ID:hen, keskimmäiseen ''päiväajattelun'' egoon, ja ylimpään, moraaliseen superegoon. Voidaan ajatella, että ihmisen kiinnostus ja vietti väkivaltaa kohtaan kuuluuu ID:hen. Superegon muodostavat normit, moraaliset käsitykset, niiden kautta kulttuuri, kasvatus, opetus. Riitelevätkö ID ja superego keskenään? Vietit yrittävät pyrkiä pinnalle, ja superego pyrkii pitämään ne kurissa. Väkivaltaisia pelejä pelatessa tai elokuvia katsoessa tavallaan ID:n tuntemukset pääsevät valloilleen. Superego on vain pintaa, ja yhteiskunnalliset normit, moraalit ja kasvatus ovat kuitenkin hyvin helposti särjettävissä. Joillain mielisairailla ihmisillä moraali ei enää ohjaa toimintaa, ja saamme lukea lehdistä mitä raaimmista teoista. ''Raaimmat teot'' määrittely tulee myös superegoni takia- ei ihminen jostain historiasta tappamisvietteineen sanoisi mitään raa'aksi.
                   Suhtautumiseni väkivaltaviihteeseen on melko negatiivinen, johtuen etten nauti siitä pahemmin itse. Ammuskelu, hakkaaminen aiheuttaa vain sattumista ja minulle negatiivisia tunteita. Tuskin olen jotain toista, väkivaltaviihteestä nauttivaa ihmistä kykenevämpi empatiaan, mutta en kyllä ainakaan väkivaltaan suuntautuvaisempikaan.


Mauno Tarkkasen taideteos on vähän kärjistetympi kuvaus kirjoittamastani aiheesta. Väkivaltaviihteellä kuitenkin on suora vaikutus lasten väkivaltaiseen käyttäytymiseen.